perjantai 30. toukokuuta 2014

Kolmen juuston (vale)kohokas

On niin kiirettä pitänyt muuton jälkimainingeissa ja uudessa työpaikassa, etten ole ehtinyt juuri ruokaa miettiä. Ruokalistallamme ovat vierailleet nyt viikosta toiseen vanhat tutut pippurinen porkkanakeitto ja tomaatti-papu-fetasalaatti. Tietysti välillä on pitänyt grillatakin, kun pitkästä aikaa voi käristellä syötävänsä perinteisellä hiiligrillillä.

Pitkän viikonlopun ansiosta on vähän enemmän virtaa ja aikaa miettiä syömisiään. Tätä Gordon Ramsayn kolmen juuston valekohokasta olen tehnyt useampaan otteeseen. Kuulun niihin ihmisiin, joka veisi autiolle saarelle syötäväkseen juustoja (valkosipulin ja kidneypapujen lisäksi), joten juustokohokas maistuu minulle paremmin kuin hyvin. Voin myös luvata, että nälkä lähtee, eikä ihan heti vieraile uudestaan.


Kolmen juuston valekohokas (kahdelle)

nokare voita
20 g vehnäjauhoja TAI kookosjauhoja
½ tl leivinjauhetta
3 kananmunaa
1,5 dl täysmaitoa
suolaa ja mustapippuria
100 g raejuustoa
175 g edamia, port salu'ta TAI mietoa cheddaria
40 g kermajuustoa

Kumppaniksi
kevyttä vihreää salaattia tomaatilla ja vinegretillä höystettynä

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele pienehkö uunivuoka voilla. Sekoita jauhot ja leivinjauhe toisiinsa. Lisää sekaan vatkatut kananmunat, maito ja mausteet. Raasta kovat juustot. Lisää ne ja raejuusto maito-munaseokseen. Sekoita hyvin. Kaada seos vuokaan ja paista 35–40 minuuttia, kunnes kohokas on kiinteytynyt ja kullanruskea. Tarjoile heti.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Euroviisustudionaposteltavaa

Jossain vaiheessa seurasimme todella antaumuksella mieheni kanssa Euroviisuja. Teimme omia veikkauslistoja sun muuta. Lordin voiton jälkeen kisat eivät ole enää niin hekumallista innostusta aiheuttaneet, mutta kyllä ainutlaatuinen (monessakin mielessä) musiikkispektaakkeli tulee joka vuosi luurattua ja kuunneltua. Harmi vaan, että vedonlyöntitoimistojen sotkeutuminen voittajan veikkailuun ei jätä nykyään mitään jännitettävää.

Ehkä nyttemmin oleellisemmaksi on noussut musiikin kuuntelun lomassa nautittava tarjoilu. Usein se on meillä ollut lajitelma erikoisjuustoja, tänä vuonna saaristolaisleipää ja lohi-tuorejuustohyrriä. Norjalainen lohi kärsi lopullisen tappionsa meidän kotitaloudessamme, kun yritimme muuttomme aikaan taistellen saada syödyksi kilon painoisen fileen. Kuinkas kävikään, paistetun lohen rippeet oli pakko nakata biojäteastiaan. Ei enää ikinä norjalainen lohi ui meidän kauppapussiimme.

Siispä lohi-tuorejuustohyrriin kannattaa käyttää suomalaista tai hätätilassa ruotsalaista kirjolohta tai lohta, graavattuna tai kylmäsavustettuna. Onni on asua rannikolla, koska näissä kaupungeissa kalatarjonta on parempi ja löydettävissä on myös paikallisia tuotteita. Viitseliäs viipaloi lohen ohuen ohuiksi siivuiksi itse. Allekirjoittanut on laiska, eikä sitä tee.


Lohi-tuorejuustohyrrät (15 kpl)

190 g graavattua tai kylmäsavustettua lohta viipaleina
100–120 g maustamatonta tuorejuustoa (itse suosin Philadelphiaa, koska siinä on eniten makua ja vähiten sokereita)
½ sitruunan mehu
loraus kermaa
tilliä silputtuna

Levitä lohiviipaleet kelmun päälle hieman limittäin. Mausta tuorejuusto sitruunalla ja notkista se kermatilkalla. Levitä juusto lohimatolle. Ripottele päälle tilliä makusi mukaan. Rullaa kelmun avulla rullaksi. Pakkaa pötkylä vielä folioon ja nosta pakastimeen kohmettumaan tunniksi jos toiseksi. Viipaloi suupaloiksi ja nautiskele saaristolaislimpun kera.